Pelaamisesta

Satuin istumaan tauolla paikalla josta näkee nuo kädettömät rosvot, eli peliautomaatit.

Itselläkin on tullut euro jos toinenkin niihin tungettua, välillä saanut takaisinpäinkin jotain. Tappiolla ollaan silti, sehän selvä. Katselin vain siinä vartin verran, että mikä ajaa ihmisen pelaamaan yhä uudelleen ja uudelleen? Tunkemaan rahaa koneeseen aivan kuin se olisi ikuisen nuoruuden ja onnellisuuden lähde. Parhaimmat jopa kahdelle koneelle yhtaikaa, kuin hurmiossa.
Pistin merkille, että yhdelläkään pelaajista ei voittomaksukippo kolissut kertaakaan tuona 15 minuutin aikana, kun siinä istuin ja katsoin menoa. Onko ihminen niin helpon rahan perään niin onneton, että on valmis uhraamaan omaisuutensa vain muutaman euron tähden? Tästä ei voi syyttää enää pelikoneiden toimittajaakaan, onhan koneiden vierellä saatavilla ohjeita miten toimia jos alkaa rahat hupenemaan koneeseen. Mutta kuka oikeasti sanoo näille ihmisille sen siten, ettei ne vähättele tai jopa suutu, että heillä on ongelma?

En jaksa uskoa, että oikeasti sellaista ihmistä mistään löytyy joka pystyy sanomaan sitä kerrasta. Ellei käyttöön oteta tälläistä tosi-tv -mallia, että kuvaaja seuraa pelaaajaa periaatteessa salaa ja sitten jälkeenpäin näytetään, vaikka julkisesti, että tässä nyt mennään yli rajan.

Surullisinta tässä näyssä oli se, että kaikilla pelaajilla oli jonkin sortin työvaatteet päällä. Pääasiassa haalareita, mutta näky siellä olevan pari suoriin housuihin ja kauluspaitaan sonnustautunuttakin. Vuorokauden ajan huomioon ottaen taksikuskeja.. *huokaus*

-SS

Taksikuski, lääkäri ja saituus

Kaikkihan sen tietää, että taksikuskia vongataan minkä ehtii. Vai vongataanko sittenkään? Itseäni koko urani aikana ei juuri montaa kertaa ole pyydetty antamaan lisäpalveluksia. Ei se ihan legendaa ole, mutta monesti tuntuu asioihin tulevan sitä taksikuskin lisää.
Kaitpa sitä olisi suostunut, jos olisit ollut mahdolisuus. Ehkä, tietekin riippuu kuka kysyy.
Vaan sattuipa kyytiin kaksi henkilöä, sanotaan nyt vaikka äiti ja poika.
Puolessa välissä matkaa poika aloittaa keskustelun.
Hei, taksikuski. Saako kysyä?
Kysy pois, vastaan. Eihän tuota viitti tuppisuunakaan istua.
Onko totta, että taksikuskeja yritetään iskeä noin niinku viimeiseinä vaihtoehtona kun ei baarista munaa saa?
No kyllähä tuossa jotain totuutta on, minua ei vain ole yritetty.
HYI VITTU! tuumaa äiti etupenkiltä.
Taksikuskit ja lääkärit, ne on sen verran pyhiä etten koskis. Ennemmin meen nyrkille kuin yritän taksikuskia, äiti jatkaa.
Noh, aika tavallistahan tuo kuulostaa olevan, että joku yrittää iskettää munan puutteessa.

"No hyi saatana! Ikinä en ole ollut niin puutteessa, että taksikuskia olis tarttenut yrittää. Lääkärit ja taksikuskit on kyllä mulle niin pyhiä, etten tosiaan koske"
Poika nauraa takapenkillä, enkä itsekään voi olla naurahtelematta.

On se hyvä, että mekin olemme joillekin pyhiä emmekä vapaata riistaa.

Ai niin, siitä saituudesta...

Eräs kyytiläinen halusi välttämättä mennä erään asuinalueen läpi koska se on lyhyempi reitti kuin pääväylää pitkin. Olihan tuo, kaikki 200 metriä. Eli käytännössä 20 senttiä mittarissa. Noh, ei voi mitään. Asiakas sanoo, mistä ajetaan ellei se riko lakia.

-SS

Kakskytä centtiä.

Heipä hei.
Taas tuli oltua kääntelemässä rattia raitilla.
Sattui helsinkiläinen kollega kaverinsa kanssa kyytiin, ja siitähän ilo irtos.

Kolleega siis istui etupenkillä ja kaverinsa takapenkillä.
Tätä kaveria piti vajaan minuutin odotella, että sai kauhottua sapuskansa naamariin.

Kun oltiin päästy matkaan ja pari kilometriä ajettuakin, niin alkoi takapenkiltä itkuvinku mittarin lukemasta. "Miten se voi olla jo noin korkea, onko sulla varmasti ykköstaksa päällä? Olen nähny, että lähtö on korkeampi kakkosella.."
Sanoin, ettei taksa vaikuta lähtöön. Itkuvinku jatkuu silti, jolloin vieressä istuva kollega, ja tämän takana istuvan ilmeisesti hyväkin ystävä ellei jopa sukulainen, hermostuu.
"Pää kiinni paviaani. Pyydän kohta kuljettajaa pysäyttään tuohon pysäkille ja jäädään siihen odotteleen." "Ja sitten saatais maksaa uusi kymppi lähdöstä?" kuuluui hätäinen kysymys takaa. "Kyllä" vastasi vieressä istunut. Hetken matkaa oli hiljaista, kun se alkoi taas.
"On se nyt perkele, jos et ole jo kohta hiljaa. Jos en tuntis sinua, niin et olis selvinny kyydissäni näinkään pitkälle." "Olisitko muka heittänyt jo pihalle?" "Jo vain, aikaa sitten."

Olipas kerrankin vaikeuksia pidätellä naurua vaikka asiakas vinkuu hinnasta.

Kyydin kruunaus tuli vielä perillä, 100 metriä ennen pysähtymistä, mittarissa 19,20.
"Pysäytä jo se mittari, että jää alle kahden kympin!"
Loppusumma olikin sitten jo 19,40, eli sain sen kaikki 60 senttiä tippiä, kun ei sitä sinne tuhkakupin kannen kautta keskikonsolin uumeniin kadonnutta 2e kolikkoa nyt pysty laskemaan.. Uskomatonta.

Nopeusrajoituksista.

Tuli tuossa taas mieleen, kun noita ylinopeuksia ja nopeusvalvontaa on taas otsikoissa, eräs tapaus.
Olin viemässä yhden lapsen uraäitiä (tai ainakin vaikutti sellaiselta) kotiansa. Kun käännyin pois päätieltä asuinalueelle tietenkin pudotin nopeuteni aluerajoituksen mukaiseen 30 km/h nopeuteen. Asiakas tästä päätteli, etten tietäisi osoitetta ja sanoi, että se on tuolla ylhäällä vasemmalla.
Vastasin asiakkaalle: Juu, tiedän, mutta täällä on 3-kympin rajoitus.
- Eihän täällä kukaan aja niin hitaasti.
- Jaa, te olettekin näitä uudisasukkaita.

Eipä tarvinnut viimeisen 500 metrin aikana enää jutella mitään.

Taksin tilaamisesta

Joku hurja taksikuski oli uskaltautunut kirjoittamaan SSS:n mielipidepalstalle asiaa. Mitä ilmeisemmin lehdessä ollut kirjoitus oli hyvä tiivistelmä siitä mitä on kolahtanut salkkarin toimituksen laatikkoon, kun minun laatikkoon kolahti samainen teksti lyhentämättömänä. Tässä, olkaa hyvät:

Olen muutamana kertana, jopa liian usein, vuosien varrella taksikuskina salonseudulla ollessani, että siinä taksin tilaamisessa on yhä ongelmia.

Jokseenkin enemmän siinä, että montako henkilöä on tulossa kyytiin ja mikä se osoite on. Kyytien tulevien asiakkaiden määrän rajoitaa laki, ilman poikkeuksia. Kun kyseessä on perinteinen henkilöauto, oli sitten porrasperäinen tahi farmari, asiakkaita ei mahdu kuin neljä. Autohan toki on rekisteröity viidelle, mutta kuljettajan lisäksi siinä saa matkustaa vain neljä.

Ohjeeni siis on, että muistakaa aina tilatessanne painottaa henkilömäärää jos teitä on enemmän kuin neljä. Näin saatte varmemmin sen oikean kokoisen auton ja kuljettajan ei tarvitse olla naama väärinpäin. Tämä on enemmän sinne ravintolaan suunnatessa.

Ja siitä osoitteesta. Varsinkin, kun niitä on nyt kuntaliitoksen myötä paljon muuteltu, niin tilatkaa joko vanhalla osoitteessa tai kertokaa se uuden osoitteen ohessa. Näiden kahden asian lisäksi muistuttaisin myös, että vaikka keskus kertoileekin aikoja jolloin auto tulee paikalle, niin kannattaa myös varautua siihen että se voikin vastoin keskuksen kertomaa olla jo nurkan takana ja tulla yllättävästä suunnasta. Ikinä ei voi tietää mihin edellinen kyyti on päättynyt.

Sitten kotiinpalun aika, vaikka olisitte kuinka humalassa (oma vikanne, muuten), niin kertokaa määränpää eikä vain "eteenpäin" tai "kotiin". Jos sattuukin uusi kuljettaja joka ei tunne kaikkia vakioasiakkaita vielä, saatatte päätyä äkkiä Kirkkokadulle miettimään asioita.

Taksamittari sitten muistaa kaikki ajetut kilometrit ja miten ne on ajettu, että jos kuljettaja ei halua pistää mittaria kesken kyydin jotta saisi 5 euroa riksaa, niin se on hänen asiansa. Tilaaminen paikkaan josta näkee kopin jonon, tai jopa suoraan jonoon, on aika ala-arvoista ja itsensä tärkeämmäksi luulemiseksi.

Vielä keskukselle terveisiä, kirjatkaa ne kyydit sellaisina kuin ne tilataan eikä joojoo -periaatteella. Kiire siellä keskuksessa on itse aiheutettu, kun kyse on asiakaspalveluammatista. Ei ne autojen määrä lisäänny siinä suhteessa kuin te otatte tilauksia järjestelmään, ja huonosti kirjattu tilaus vain teettää lisää teille työtä. Vai eikö Taksialan laatukeskus velvoita teitä ollenkaan?

Terveisin,

Salolainen taksikuski

En voi muuta kuin olla samaa mieltä kanssasi arvon kollega.

-SS