maanantaina, helmikuuta 09, 2009

Taksin tilaamisesta

Joku hurja taksikuski oli uskaltautunut kirjoittamaan SSS:n mielipidepalstalle asiaa. Mitä ilmeisemmin lehdessä ollut kirjoitus oli hyvä tiivistelmä siitä mitä on kolahtanut salkkarin toimituksen laatikkoon, kun minun laatikkoon kolahti samainen teksti lyhentämättömänä. Tässä, olkaa hyvät:

Olen muutamana kertana, jopa liian usein, vuosien varrella taksikuskina salonseudulla ollessani, että siinä taksin tilaamisessa on yhä ongelmia.

Jokseenkin enemmän siinä, että montako henkilöä on tulossa kyytiin ja mikä se osoite on. Kyytien tulevien asiakkaiden määrän rajoitaa laki, ilman poikkeuksia. Kun kyseessä on perinteinen henkilöauto, oli sitten porrasperäinen tahi farmari, asiakkaita ei mahdu kuin neljä. Autohan toki on rekisteröity viidelle, mutta kuljettajan lisäksi siinä saa matkustaa vain neljä.

Ohjeeni siis on, että muistakaa aina tilatessanne painottaa henkilömäärää jos teitä on enemmän kuin neljä. Näin saatte varmemmin sen oikean kokoisen auton ja kuljettajan ei tarvitse olla naama väärinpäin. Tämä on enemmän sinne ravintolaan suunnatessa.

Ja siitä osoitteesta. Varsinkin, kun niitä on nyt kuntaliitoksen myötä paljon muuteltu, niin tilatkaa joko vanhalla osoitteessa tai kertokaa se uuden osoitteen ohessa. Näiden kahden asian lisäksi muistuttaisin myös, että vaikka keskus kertoileekin aikoja jolloin auto tulee paikalle, niin kannattaa myös varautua siihen että se voikin vastoin keskuksen kertomaa olla jo nurkan takana ja tulla yllättävästä suunnasta. Ikinä ei voi tietää mihin edellinen kyyti on päättynyt.

Sitten kotiinpalun aika, vaikka olisitte kuinka humalassa (oma vikanne, muuten), niin kertokaa määränpää eikä vain "eteenpäin" tai "kotiin". Jos sattuukin uusi kuljettaja joka ei tunne kaikkia vakioasiakkaita vielä, saatatte päätyä äkkiä Kirkkokadulle miettimään asioita.

Taksamittari sitten muistaa kaikki ajetut kilometrit ja miten ne on ajettu, että jos kuljettaja ei halua pistää mittaria kesken kyydin jotta saisi 5 euroa riksaa, niin se on hänen asiansa. Tilaaminen paikkaan josta näkee kopin jonon, tai jopa suoraan jonoon, on aika ala-arvoista ja itsensä tärkeämmäksi luulemiseksi.

Vielä keskukselle terveisiä, kirjatkaa ne kyydit sellaisina kuin ne tilataan eikä joojoo -periaatteella. Kiire siellä keskuksessa on itse aiheutettu, kun kyse on asiakaspalveluammatista. Ei ne autojen määrä lisäänny siinä suhteessa kuin te otatte tilauksia järjestelmään, ja huonosti kirjattu tilaus vain teettää lisää teille työtä. Vai eikö Taksialan laatukeskus velvoita teitä ollenkaan?

Terveisin,

Salolainen taksikuski




En voi muuta kuin olla samaa mieltä kanssasi arvon kollega.

-SS

Ei kommentteja: