sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Puolentoista tunnin odotus...

Eräälle oli liikaa viimeyönä puolentoista tunnin odotus ja vinku siitä koko 30 km matkan kotiinsa. Kehitteli siitä jos jonkin moista teoriaa, että mitä asialle voisi tehdä ja mitä hän suunnitteli ikään kuin kostoksi tehdä minulle siitä, että oli nyt joutuntut jonottomaan sen 1,5 tuntia.. Taisin vain paukaista liian kovilla takaisin. Nimittäin täälläpäin ainakin nämä odotusajoista vinkujat ovat juurit niitä, jotka käyttävät taksia ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Sellaiseksi tämäkin asiakas loppu viimein paljastui. Meinasipa hän jopa ensin ottaa 5 tunnin nokoset ennen kuin tulee maksamaan kyydin, että olisin odotanut häntä pihalla mittari päällä. Noh, ei se minua olisi haitannut. Harvemmin minulle nukkumisesta maksetaan.

Kaikista suunnitelmistaan huolimatta hän kuitenkin maksoi nöyrästi kyytinsä ja minä lähdin kotia kohti, vaikka datan kautta tulikin vielä viesti kopilla odottelevista asiakkaista.

-SS

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Taksikuski ryöstetty Turussa...

Mikä *tu ihmisiä vaivaa? Ei nykyisin todellakaan kannata edes yrittää ryöstää taksia. Kortilla maksetaan niin paljon, ettei käteistä yksinkertaisesti enää ole. Kuohia pitäisi tuollaiset, ilman nukutusta.

(kts. Ilta-sanomat)

-SS

Muisteluita..

Miltähän olisi mahtanut näyttää uutisotsikot, kun eräänä iltana meinasi tusinan verran mopopoikia tulla tasa-arvoisessa risteyksessä kuskin puolen kylkeen?

Siinä olisi voinut olla naurussa pitelemistä.

(Mihin on unohtunut liikennesäännöt?)

-SS

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Salon yössä

Moro.

Törmäsin vahingossa muutamaan taksikuskin blogiin ja pidän myös Rintamäen kirjoittelusta Iltalehdessä, joten miksi en siis minäkin.
Ajan siis Salossa, satunnaisesti. Pääasiassa viikonloppuisin. Arkisin teen jotain ihan muuta, mistä ei saa rahaa.

Kirjoittelen tänne aina kun muistan ja on jotain erikoisempaa kerrottavaa. Saatan joskus jopa äityä muistelemaan.

-Sunnuntain suhari