Kakskytä centtiä.

Heipä hei.
Taas tuli oltua kääntelemässä rattia raitilla.
Sattui helsinkiläinen kollega kaverinsa kanssa kyytiin, ja siitähän ilo irtos.

Kolleega siis istui etupenkillä ja kaverinsa takapenkillä.
Tätä kaveria piti vajaan minuutin odotella, että sai kauhottua sapuskansa naamariin.

Kun oltiin päästy matkaan ja pari kilometriä ajettuakin, niin alkoi takapenkiltä itkuvinku mittarin lukemasta. "Miten se voi olla jo noin korkea, onko sulla varmasti ykköstaksa päällä? Olen nähny, että lähtö on korkeampi kakkosella.."
Sanoin, ettei taksa vaikuta lähtöön. Itkuvinku jatkuu silti, jolloin vieressä istuva kollega, ja tämän takana istuvan ilmeisesti hyväkin ystävä ellei jopa sukulainen, hermostuu.
"Pää kiinni paviaani. Pyydän kohta kuljettajaa pysäyttään tuohon pysäkille ja jäädään siihen odotteleen." "Ja sitten saatais maksaa uusi kymppi lähdöstä?" kuuluui hätäinen kysymys takaa. "Kyllä" vastasi vieressä istunut. Hetken matkaa oli hiljaista, kun se alkoi taas.
"On se nyt perkele, jos et ole jo kohta hiljaa. Jos en tuntis sinua, niin et olis selvinny kyydissäni näinkään pitkälle." "Olisitko muka heittänyt jo pihalle?" "Jo vain, aikaa sitten."

Olipas kerrankin vaikeuksia pidätellä naurua vaikka asiakas vinkuu hinnasta.

Kyydin kruunaus tuli vielä perillä, 100 metriä ennen pysähtymistä, mittarissa 19,20.
"Pysäytä jo se mittari, että jää alle kahden kympin!"
Loppusumma olikin sitten jo 19,40, eli sain sen kaikki 60 senttiä tippiä, kun ei sitä sinne tuhkakupin kannen kautta keskikonsolin uumeniin kadonnutta 2e kolikkoa nyt pysty laskemaan.. Uskomatonta.